tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lahja

Tein tädilleni syntymäpäivälahjaksi lyhtyyn pienen rentoutumispaikan.
Lyhty oli jo itsessään niin hyvännäköinen etten raaskinut sitä maalata tai muutenkaan paljoa muuttaa.

























Ulkopuolelle tein kukkaköynnökset valmiskukista ja silkkipaperista.







































Sohvasta olen ehkä ylpein! Se sai tilan näyttämään juuri siltä miltä pitikin. Se on tehty balsasta, kartongista ja kahvitikuista. Patjaan ja tyynyihin löytyi myös väriltään yhteensopivat kangaspalat.





















Lyhdyn ovessa on muutamia kuvia tädilleni läheisistä ihmisistä. Kuvia löytyy myös muualta huoneesta.





















Kannu on tehty kuvioidusta kartongista ja tuikkukynttilöiden kupin metalliosasta. Kaikki itse tekemäni kukat olen tehnyt maalaamalla silkkipaperia haluamani väriseksi. Kynttilät ovat fimoa. Osaan kynttilöistä sekoitin myös pimeässä hohtavaa fimo-massaa.































Harmaan ämpärin tein jostain muovisesta osasta, joka sattui löytymään laatikosta. Maalasin sitä hieman ja liimasin metalliset kahvat. Viereinen ruukku on pieni koristelamppu, jota sitäkin maalasin ja lopuksi sipaisin lakkaa päälle. Molemmissa olevat kukat ovat valmiskukkia. Lattialla olevan kukkakimpun olen kuitenkin tehnyt itse.


































Vaaleanpunaiset laatikot ovat kahvi- ja tulitikuista, muki fimosta. Kahvin tein alunperin nestemäisestä fimosta, mutta paiston jälkeen halusin sitä vähän enemmän, joten sekoitin lakkaan hieman ruskeaa akryyliväriä ja täytin mukin sillä.

Taulun tein painelemalla kynttilän kuvan metalliin, joka on jostakin putkilosta. Tätini on harrastanut tällaisten taulujen tekemistä, joten pitihän minun tehdä hänen lahjaansakin sellainen. Minun tauluni ei kyllä ole lähellekään yhtä upea kuin hänen teoksensa! :D

Tyynyt neuloin ohuesta langasta ja ompelin toiselle puolelle valkoista kangasta.












































Tuoli on tehty samasta metallista kuin taulu, lisänä kahvi- ja tulitikkuja. Korkeat ruukut ovat olleet lääkepulloja, jotka joiltain miniatyyrimarkkinoilta olen tyhjinä ostanut.

Tuolilla on myös pieni kuva tädistäni ja kynttilä.





















Lahjaan yritin sisällyttää mahdollisimman paljon tätini elämään liittyviä yksityiskohtia. Olin hieman epäileväinen oliko teema tätini mieleen, koska tein sen sellaiseksi, mistä itse pidin. Tätini piti lahjasta paljon, joten nappiin meni. :D