perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kakkuja ja kukkia

Viime sunnuntaille tein pari kakkua.























Yksi oli tälläinen suklaakakku, jonka koristelin suklaasydämellä ja mantelilla. Ohje täältä.
























Toinen kakku oli tälläinen. Kokeilin tehdä kukka- ja tekstikoristeita kakun päälle, mutta kukka ei enää mahtunutkaan kakun päälle, joten se pääsi viereen koristeeksi. Kakun päällä lukee 축하해 (chukahae) se on koreaa ja tarkoittaa onnea.























Kakku on tehty tällä ohjeella (samoin täyte). Värjäsin kakun pastavärillä, samoin kermavaahdon. Hieman olisi kyllä voinut laittaa enemmän väriä, kun jäi niin haaleaksi.
      Kermavaahdon pursotus vähän epäonnistui, kun oli niin lämmin, että kerma ehti sulaa, ennen kuin sen ehti kakun päälle pursottaa ja kakun jääkaappiin.















































Yritin tehdä myös macaron-leivoksia (nuo haalean vaaleanpunaiset), mutta ne vähän epäonnistuivat, eikä niihin muodostunut sitä röpelöä (miksikäs sitäkin kutsutaan...).

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesän fiilistelyjä

Tässä pari kännykällä otettua kuvaa kesästä, tai no ensimmäinen kuva on kylläkin jo keväältä, mutta melkein kesää sekin. :D






















Tämä kuva on napattu näkötornista.






















Aika pimeä kuva on, vaikka aurinko paistoi niin kirkkaasti tuona päivänä.






















Kuvassa näkyy hieman tuota sateenkaarta.

Translation:
A few pictures of summer, well the first picture is taken in spring but almost at summer. :D All of these pictures are taken by phone. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lahden miniatyyrimarkkinat 2013

Tänäkin vuonna tuli käytyä Lahdessa nukkekotimarkkinoilla. Tässä kuvia ostoksistani. Myyjiä en laita, koska en kaikkia muista.























Kaikki ostokset samassa kuvassa.























Sekalaista askartelu- ja nukkekoti-tavaraa.























Kukka ja elintarvikkeita.























Keramiikkaa.























Korunosia.

Kiitos taas myyjille ja järjestäjille.

Trabslation:
Yesterday I went to Lahti for Miniature fair. Here are what I bought there.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa

Eipä ole todella pitkään aikaan tullut blogia päiviteltyä!

Olen tässä jotain piirrellyt ja muut kiinnostukset vieneet niin paljon aikaa, ettei oikeen mitään blogiin laitettavaa ole tullut tehtyä.
       Äitienpäiväksi leivoin äidilleni kakun ja tein silkkipaperista kukkia. Kukista ei nyt kuvaa ole, joten näette vain kakun.
























Tein kakun sellaiseen kahvikakkuvuokaan (missä siis "reikä" keskellä, oikealta nimeltään?). Tein kakun kahdenlaisella taikinalla: ihan tavallinen sokerikakkutaikina ja  tumma sokerikakkutaikina, eli siitä piti tulla puoliksi vaalea ja puoliksi ruskea. No, tietenkin, kun pohjia ei voinut kahdessa eri osassa paistaa, ne vähän sekoittuivat, eikä väriero mennyt tasaisesti. Ihan hieno kakku silti tuli. Päälle tein vielä suklaakuorrutteen, jonka annoin valua reunoilta alas, ja vielä pienet kermavaahtokoristeet päälle.
     Kakun ulkonäöstä ei nyt tullut yhtä hieno kuin odotin, mutta maku ainakin oli hyvä. Ehkä ei pitäisi lähtä tälläisen melkein aloittelijan yrittämään mitään erikoisia väkerryksiä. :D

Tässä kuussa pitäisi vielä yksi kakku leipoa, ja siinäkin taidan ottaa liian suuren harppauksen, mutta sitten nähdään millainen siitä valmistuu. Sitä odotellessa kaikille hyvää kesää!

Translation:
I haven't been updating in a long time. I've been drawing and other interests have been taking my time. 
    For Mother's day I baked a cake for my mother and there's the cake.

I made the cake with two different dough and on top the cake has chocolate topping and whipped cream. 

Later this month I'm going to bake another cake and while you're waiting for that: Have a nice summer!