tiistai 31. heinäkuuta 2012

Lundby-projektin edistymistä - huonekalut

Nyt saan vihdoin ja viimein näkyville teille kuvia Lundby-projektini edistymisestä. Eli tämä Lundby projekti siis on:
Sain äitini ystävältä pyynnön, jos voisin heidän vanhan Lundby-nukkekodin tuunata tämän vuoden jouluksi, jotta hän saa annettua sen tyttärelleen joululahjaksi.
   Niin ymmärsin ettei minun sentään koko taloa tarvitse sisustaa, mutta kunhan saisin sen uuteen kuntoon ja hieman jotain tavaraa mieluiten sisälle. Jos minun täytyy jotain tätä varten ostaa hän kyllä maksaa ne. Eli periaatteessa en omaa rahaani tähän käytä.

  Aloitetaan nyt vaikka sitten yhdestä tämän hetken suurimmasta ulkonäöllisestä uudistuksesta:























Eli siihen on nyt saatu uusi katto. Eihän se vielä ole edes maalattu tai reunoja hiottu paremmaksi, mutta sellainen kuitenkin on. Uusi katto on vaneria ja se piti uudistaa, koska vanha katto oli ihan notkollaan olohuoneen (tuo iso tila) kohdalta, ja luultavimmin siinä oli jotain homettakin, koska nukkekoti on ollut vuosia käyttämättömiä vintillä. Nukkekodin alkuperäinen omistaja lupasi uuden katon tähän taloon. Ja pianhan nuo katto palat olivatkin jo ilmestyneet.
     Älkää välittäkö tuon yhden huoneen tavara määrästä. Työnsin vain kaikki sinne, kun otin kuvan. Lisäsin myös tuohon tuon savupiipun ja tuon listan jotka irrotin alkuperäisestä katosta, peittämään tuon raon, joka jää vaneri palojen väliin. Onpas tuo kuva jotenkin saanut nuo listojen ja katon reunat tuollaisiksi sahalaidoiksi. :D
   Ulkoseiniin tulee ehkä yksi tämän projektin suurin urakka. Nimittäin teen uuden tiiliseinän. Nythän siinä on vain tiiliseinäpaperia, mutta itse aion tehdä ihan "oikean näköisen" tiiliseinän. Ajattelin tehdä sen aika samalla idealla kuin tein Vampyyripäiväkirjat-roomboxinkin seiniin. Tästä pääset kuvaan jossa se seinä vielä näkyy edellisessä blogissani. Mutta nyt ajattelin vain maalata tuon seinän valkoisella ja päälle liimata ne pahvi tiilet. Roomboxissa maalasin ne raot ihan erikseen.
























Ja tuossa on makuuhuoneeseen jo valmistuneet huonekalut. Tuo hylly onkin jo näkynyt vanhan blogini puolella kukkien kuvausrekvisiittana (sen näkee tuosta edellisestä tiiliseinä-linkistä) Tuo hylly on ihan balsaa ja jotain puutikkua (puulajia en tiedä). Sängyn olen tehnyt samaisesta puutikusta, rautalangasta, joka ei millään suostunut tottelemaan minua, isoista cocktailtikuista, helmistä ja pikaliimalla osat yhteen liimaamalla. Sängyn tuo valkoinen aluslakana on ihan oikeaa lakanaa ja sen reunoihin liimasin pitsiä. Tuon vaaleanpunaisen lakanan sisällä on kuplamuovilla tehty patja. Tyynyt ja jalkopäässä lepäävä peitto on tehty joko saamistani kangastilkuista tai joltain Lahden markkinoilta ostamastani ohuesta kankaasta. Tyynyt täytin ihan pumpulilla, koska sillä hetkellä en saanut käsiini vanua.
   Nuo raot näkyvät rumasti tuossa kuvassa. Kun nuo seinät on kaikki vähän irtoilleet ja ne pitäisi liimata takaisin asentoonsa ja paikoilleen. Tässä kuvassa näkyy, että katto on irti. Ja nuo rumat liima jäljet ovat vielä siinä. Nekin pitäisi irrottaa ennen sitä, kun uuden katon asentaa paikalleen.
   Tässä huomaa, että makuuhuoneen seinätkin ovat saaneet väriä. Ihan akryylivärillä olen ne maalannut ja värin nimi oli Tyynenmeren sininen. Ja tuo lattia tulee kyllä uusittua, mutta uusin sen vasta, kun seinät ja kaikki ovat varmasti valmiit.
























Ja olen ottanut nämä kaikki kuvat sitten siinä samassa huoneessa.
   Tässä keittiöön tehdyt pöytä ja tuolit. Tuosta pöydästä taisi tulla hieman liian korkea tai tuoleista liian pienet. Pöytä on balsaa ja euro mini's sorvauksia. Tuolit ovat balsa ja euro mini's sorvauksia myös. Pöytäliina on ihan vain kangas pala ja hieman taittelin muotoon ja reunat kävin läpi fray stayllä.
   Tässä kuvassa myös näkee tuota ovenkahvaa. Sisko auttoi sen verran, että maalasi nuo. Tuossa kahvassa vaan pitäisi maalata vähän päälle, kun valkoista näkyy menneen tuohon.
























Olohuoneeseen olen saanut aikaiseksi pöydän ja tuolit, maton, lipaston, tuon hyllyn ja siihen pikkutavaroita.
  Pöytä on ihan kartonkia, jotain muovi "narua" jonka sisälle pujotin rautalankaa, jotta saan taiteiltua sitä muotoon. Tuolit tein viinipullon korkeista ja joistain lääkepurkkien kansista, ovat nuo istuin osat, ja käytin vielä ohutta rautalankaa. Pujottelin irti tuolta tuolin jalkojen "pohjalta" rautalangan pois jolla sitten tein tuon selkänojan. Ohutta rautalankaa käytin noiden tuolin jalkojen istuinosan alle tekemiini koristuksiin. Irrotin sen itse "korkki" osan ja sen paikalle liimasn pullonkorkin. Itsessään jo noiden korkkien alkuperäinen väri oli kaunis punainen, mutta se ei sopinut talon sisutukseen joten maalasin muutamaan otteeseen valkoisella.
























Ja mattoa lähikuvassa. Maton tein bunkalangoista, koska niitä minulla olis. Tai tuo harmaa on itse asiassa ötökkäverhoista pois leikattua nauhaa, joka oli bunkalankaa. :D Itse matto oli kyllä tuon ja tuskan takana. Monta päivää väkersin tämän parissa ja sitten niska oli jo niin kipeä, että täytyi pitää muutaman päivän tauko mineilystä ja sitten muutaman viikon päästä tätä jatkoin ja sain valmiiksi. Työtä tässä oli, koska ensin tuossa tumman langan kuviossa liimasin isot pätkät koko matkalta vinosti ja sitten sellaisia 5mm paloja liimailin väleihin saadakseni salmiakkimaista kuviota. Noita pieniä oli varmaan lähemmäs 400-500 pientä palaa jotka kaikki piti liimata erikseen. Ja tämän urakan jälkeen alkoi pienien salmiakki kuvioiden täyttäminen vaaleanpunaisella langalla. Näitäkin ruutuja kyllä löytyi varmaan toista sataa. Jos joku jaksaa niin voi laskea ne tuosta isommasta kuvasta. (ei siinä kyllä kaikki edes näy) Pitikin sitten valita vasta toisena tekemääni bunkalanka-mattoon näin työläs kuvio. :D Ja tuon harmaan osan muodon piirtämiseen käytin ääriviivätarra-arkin taustaa.
























Tässä lähikuvassa näkyy paremmin tuota rautalanka hyllyä ja pyyhettä. Rautalanka hyllyn tein samalla tyylillä kuin pöydänkin, mutta käytin myös hieman ohutta rautalankaa. Pyyhe on ihan jotain puuvilla (kai?) kangasta johon kirjoin alalaitaan hieman vaaleanoranssilla ompelulangalla viivan. Ja kovetin muotoon fray stayllä.
























Tähän itse kuvaan olen jo tyytyväinen! Tästä tuli ehkä yksi parhaiten onnistuneistani kuvista.
   Tuo pesulapun/pannunalusen virkkasin ompelulangasta. Ja pyöreä pesusieni on pitsiä johon pujottelin ompelulankaa, kiristin ja hieman ompelulangalla parantelin. Tässä näkyy myös hyllyn pienet koukut jossa nämä roikkuvat. Toisellekin puolelle jossa pyyhe on, piti tulla kaksi koukkua, mutta toinen irtosi enkä jaksanut enää alkaa uutta liimaamaan, koska olin saanut jo muuten tämän maalattuakin.
























Tämäkin on oikein hyvin onnistunut otos minulta. Tässä isosta kuvasta unohtunut kerrohylly esim. pipareille. Älkää välittäkö siitä, että se on ihan vino. Muotoa pitäisi hieman korjata ja mietin pitäisikö tuo maalatakin vai olisiko se ihan hyvä noinkin. Mitä mieltä te olette?
   Tämän tein kartongista, rautalangasta ja ääriviivatarrasta. Tuonne ylos yritin hieman taiteilla sydäntä. Kyllä se ehkä vähän siltä näyttää. Vai?
























Lipaton "laatikoiden" kuviointi lähikuvassa. Lipastokin on ihan balsaa ja huomasin, että pieni rako tuolta pilkistää. Minun tekemäni huonekalut tuntuvat aina olevan jotenkin vinossa tai rakoja täynnä. :D
   En jaksanut tehdä laatikoista avautuvia joten liimasin vain muropaketin pahvia balsaan. Ennen maalausta laitoin ääriviivatarraa reunoihin ja pienet helmet nupeiksi ja vasta sitten maalasin. Jalatkin ovat ihan vain helmiä.

Ovet ja ikkunat on maalattu sekä makuuhuoneen seinät ja keittiön seinät. Koko talo näyttääkin ihan siltä, että se on remontin vallassa. Yritän aina välillä edistymistä tänne muistaa ilmoitella, mieluiten kuvien kera. Yläkertaan katon rajaan on tulossa listat, koska muuten seinän ja katon väliin jäisi raot. Olen Hobby Pointista joskus ostanut omaa nukkekotiani varetn kattolistat, mutta käytänkin ne nyt tähän. Ja siksi vain yläkertaan, koska alakertaan ei riittäisi. Lattiat varmaan tulevat olemaan ihan vain sellaista puunnäköistä laminaattia mitä omassa nukkekodissanikin on, koska tuskin ehdin kunnon lattioita väsätä.
   Kylpyhuoneen ja olohuoneen loppuosan ja eteisen sisustus odottaa ihan täysin ideointia. Talon sisustusta hallitsee naisellisuus. Päätin, että sisustus tulee olemaan hempeää, vaaleanpunaista, ruusuista, naisellista. Eli selvästi talossa asustaisi nainen. Nukketalohan on menossakin naiselle joten ihan hyvä. Talon saaja ei vain pinkistä pidä, mutta minä ainakin luettelen pinkin hieman tummempaan ja nenon väriseen vaaleanpunaiseen. En vaaleaan, hempeään vaaleanpunaiseen. Joten, jos sinulla on jokin idea jonkun sisustusideaa odottavan huoneen sisustukseen niin antaa tulla vain! Voitte linkkailla kuviakin minulle niin voin niistä sitten hakea ideaa. Tähän astiset ideat on kaikki löytyneet tumblr kuvia selaamalla. Mutta en ole mitään sopivia ideoita vielä löytänyt puutuvien huoneiden sisustukseen. Väri maailmahan on jo selvä, mutta se, että millaisia huonekaluja sinne tulisi niin on vielä hakusessa.

Tulipas taas kirjoitettua juttua! No tähän on nyt sitten hyvä lopettaa jotta ette ihan tylsisty höpinöitäni lukiessanne. Lisäilen blogeja tuonne listaani aina sitä myötä, kun jonkun osoitteen muistan. Joten kommentoikaa vain niin löydän bloginnekin ja saatan lisätä sen seurailemieni blogien listalle. :)

Translation:
Here are few pictures of furniture what I have made for my Lundby-project. Lundby-dollhouse have had new roof and it's gonna have new more "real" looking brickwall for outer walls. I've painted bedroom's and kitchen's walls too. There are many things to do in this project. Like those gaps have to be fixed and new floor has to be done. Mainly I've used wire, cardboard, fabric, balsa, outline sticker, yarn and glue to do these furniture. When you put a comment in my blog I might put your blog to that list where is some of those blogs what I usually read.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesä pihan kuulumisia

Tein pienen kollaasin kesän aikana pihalta ottamistani kuvista. En mikään erityisen taitava kuvan käsittely ohjelmien käyttäjä ole, joten ei mikään kauhean erikoinen tämä kuvani. Pitäisi varmaan tutustua paremmin jotta saisi hienompia kuviakin näytille teille. Kun käytössäni on vain paint ja photoshop 6. Ja kuvan alla selitän hieman kuvien ideaa.


Tuo liila kukka avasi ensimmäistä kertaa moni vuotisen elämänsä aikana monta kukkaa samaan aikaan. Oli juuri satanut joten pieniä pisaroita saattaa näkyä kukan terälehdissa ja lehdissä. Orvokit päättivät tehdä valtauksen ja edellisenä vuonna kukkaruukussa olleet orvokit olivat levittäneet siemenensä ja nyt tänä kesänä puhkesivat kukkimaan ympäri tuota pientä osaa etupihasta, muutamat ruoholle ja pieni kimppu kivien sekaan.
 Yksi kuva myös alku keväältä. Lumien alettua jo hieman sulaa ja kissojen tassuteltua lumen läpi omaa pientä polkuaan, jäi kivat tassuttelijan tassunjäljet lumeen.
  Myös vierailijoita on pihalla näkynyt. Muutama sammakko, ja tässä yksi kuva. Muutama kissakin on käväissyt ja yhdestä ei edes ole kuvaa. Pihamme taitaa olla oikea kissojen kohtaamispaikka, koska joku niitä kissoja vain tuntuu vetävän tänne. Ehkäpä meidän 4 naaras kissaamme ja naapurin 2 naarasta.
   Mustavalkoiset kissat ovat meidän. Kuumana päivänä siskokset päättivät jäädä loikoilemaan kivetykselle, ja melkeinpä samanlaisiin asentoihin.
   Tavallaan harmi, kun tuo väritykseltään ruskeaharmaamusta kissa lähti pois. :( Muutenhan siitä hieman oli vaivaa, koska se koko ajan tunki pihallemme, mutta siitä oli niin kiva ottaa kuvia. Koska se osasi poseerata oikein upeasti kuvissa. Toinen kuva aidanläpi otettu ja toinen, kun sama kissa makoilee aidan päällä.
    Tuo valkoharmaa kissa on käynyt pari kertaa ja ekalla kerralla sain napattua kuvan, tosin ikkunan läpi. Ja valkoinen kissa on vieraillut useamminkin pihallamme tai en tiedä kumpi, koska yhtenä päivänä näin 2 tuollaista samanlaista valkoista kissaa vierekkäin. Aina, kun itse olen saanut tihrustettua, kaulapannassa lukee sama nimi.
  Minua ei niin erityisesti haittaa, jos vieraat kissat vain käyvät pihalla. Kunhan eivät vain tee tuhoja pihallemme (ja onneksi eivät vielä ole), eivätkä häiritse meidän kissojamme.

Translation:
Little photo collage of pictures that I took in the summer, and haven't showed them yet.
  Flowers, few visitors; frog and two cats, one picture from spring when cats have walked over melting snow, and those black and white cats are ours. They are sisters and they decided to stay almost same position.

New start for Elena, or is it?

Nyt pitkästä aikaa jatkoa tälle ficilleni. Aiemmat 2 osaa löydät vanhasta blogistani. Tästä pääset suoraan siihen kategoriaan. Mikäli haluatte pidempiä tai lyhyempiä osia kerrallaan niin kertokaa ihmeessä. Muutenki olisi mielipiteenne kiva kuulla.
Eli tämä ficci on tämmöinen josta julkaisen aina pätkiä kerrallaan, olen tämän jo kirjoittanut valmiiksi, mutta jättänyt niin, että halutessani sitä pystyn jatkamaan. Ajattelin, että tämä voisi vähän kuin kertoa Vampyyripäiväkirjojen 4. kauden alusta, nyt, kun sitä tässä odotellaan. :)

Translation:
I'm writing a fanfiction about The Vampire Diaries (TV-series) in Finnish.

--------------------------------------------------------------

’’Oletko varma, että hän puhui totta ja miksi et tunnistanut häntä, tai kukaan muukaan?’’ Bonnie kysyi ja oikoi ruskeita kiharoitaan. ’’Olen miettinyt aivan samaa’’, Elena sanoi vienosti. Caroline katsoi kaikkia huoneessa olijoita hieman hädissään ja yritti olla huomaamaton, ettei kukaan kysyisi häneltä mitään.
      ’’Caroline’’, Stefan aloitti. Caroline nosti päänsä kuultuaan nimensä sanottavan ja yritti näyttää tavalliselta. ’’Niin?’’ hän vastasi. ’’Mikset kertonut Sagen pakenemisesta?’’ Stefan kysyi ja kaikki katsoivat Carolineen. ’’En… tiennyt’’, Caroline vastasi. Muut katsoivat Carolineen ihmeissään. ’’Miten niin ’et tiennyt’? Mitä sinä nyt puhut? Mitä salaat meiltä?’’ Damon kysyi ja astui lähemmäs Carolinea. Hänen tummat vaatteensa, musta nahkatakkinsa, tummat hiuksensa, unelman siniset silmät, upeat kasvon piirteet, ja uhkaava olemus sai muutkin kuin Carolinen varuilleen.
        Kaikki odottivat Carolinen vastausta, kun Caroline vain seisoi hiljaa paikallaan. Damon otti vielä uuden askeleen lähemmäs häntä. Elena katsoi Carolineen ja yritti saada Carolinen ymmärtämään, että hän voisi kertoa mitä hän salasi. Eivät he häntä sen takia satuttaisi, Damonista ei niin varmaa voi kylläkään sanoa.
         Huoneessa oli hiljaista. Kukaan ei päästänyt ääntäkään. Elena istui tummanruskealla nahkasohvalla Stefanin oikealla puolella. Bonnie oikoi yhä kiharoitaan, istuen tumman nahkasohvan käsinojalla. Caroline seisoi selkä ovea päin, hänen vasemmalla puolella oli sohva jossa istuivat muut, lukuun ottamatta edessä seisovaa uhkaavaa hahmoa, Damonia.
           Elena siirtyi vastapäiseen, samanlaiselle, tummanruskealle nahkasohvalle. Elena katsoi Carolinea Damonin takaa, yrittäen saada tämän sanomaan edes jotain.
         Damon alkoi käydä malttamattomaksi. ’’Selvä. Hiljaisuus on kestänyt riittävän kauan. Kakista nyt ulos vain’’, Damon sanoi, ’’Mitä silloin tapahtui?’’ Caroline nosti katseensa ylös ja katsoi Elenaa, joka yritti ymmärtäväisillä silmillään saada Carolinen puhumaan. ’’Ette tiedä mitään… Siis tarkoitan…’’, Caroline aloitti. Kuultuaan ’Ette tiedä mitään’, Damon oli tyrmistynyt, mutta tyrmistys katosi pian. ’’Kun lähdin hautaamaan Sagea ja’’, Caroline mietti hetken, ’’ja Troyta, Sage yhtäkkiä vain muuttui eläväksi, tai niin eläväksi kuin vampyyri voi olla, ja tönäisi minut sivuun.’’
         Damon näytti aivan siltä, ettei hän uskonut. Hän olikin ainoa. Muut edes esittivät ymmärtävänsä, mutta Damon oli töykeä itsensä, ja ilmaisi mielipiteensä saman tien. ’’No, miksi oli niin vaikeaa kertoa meille?’’
           Damon! Voisit olla vielä vähän töykeämpi!, Elena lähetti sarkastisen ajatuksen Damonille, kuitenkin tietäen ettei Damon kuulisi sitä. Eihän hän viitsisi sitä ääneenkään huutaa, tällaisessa tilanteessa.
       ’’Kun…’’, Carolinen aloitti:
          Caroline astui ulos Salvatoren asunnosta raahaten Sagen ruumista. Caroline oli juuri päästämässä irti Sagestä, kun Sage yhtäkkiä muuttui elävän näköiseksi.
          Sage nousi pystyyn ja huitaisi Carolinen päin talon kovaa tiiliseinää. Caroline lennähti seinää vasten ja kaatui maahan. Noustuaan Caroline huomasi eteensä ilmestyneen Estherin. Esther käytti voimiaan ja liikauttamalla kättään sivulle, hän sai Carolinen lentämään taas seinää vasten. ’’Annan sinulle mahdollisuuden valita. Jos kerrot Sagen paosta kenellekään, tiedän kyllä sinun kertoneen. Saat nyt päättää. Tapanko silloin: a) Tylerin vai b) Mattin?’’ Esther antoi vaihtoehdot. Hänen kullanvaaleat hiuksensa laskeutuivat kauniisti hänen olkapäilleen, hiukset kehystivät upeasti Estherin kasvoja. Caroline nousi maasta ylös oikoen vaatteitaan. ’’Et saa tappaa kumpaakaan. Se ei ole oikein’’, Caroline sanoi rauhallisen vihaisesti.
           Caroline lähestyi Estheriä yön pimeydessä. ’’Annan varoituksen’’, Esther sanoi ja lähti. Caroline jäi seisomaan ja katsoi Estherin perään, mutta hautasi sitten Troyn ja palasi sisälle niin nopeasti kuin pystyi.
        ’’Yritin kertoa tästä Bonnielle, mutta muistin silloin Estherin sanat. Hän kuitenkin jostain sai sen selville, koska kun Jeremy ja Matt lähtivät pelastamaan sinua…’’, Caroline katsoi Elenaan, ’’…Elena. Matt ja Jeremy yrittivät tappaa toisensa, koska Esther käytti voimiaan heihin. Silloin 20-luvun tanssiaisissa…’’
’’Muistan kyllä. Silloin, kun samana iltana Alaric muutt-…’’, Elena lopetti, kun Stefan halasi lohduttavasti häntä. Caroline katsoi Elenaa ymmärtäväisesti.

Klaus oli palannut omaan kehoonsa Tylerista ja vannoi nyt kostoa Stefanille ja Damonille. Mutta ensin hänen oli nähtävä Caroline.
     Klaus saapui Carolinen talolle ja koputti oveen. Oven tuli avaamaan Carolinen äiti Liz. Liz oli jo pamauttamassa oven Klausin naaman edestä kiinni, mutta tämä työnsi oven kädellään auki. ’’Haluaisin tavata Carolinen’’, Klaus sanoi ja astui sisään, kutsumatta. ’’Sinähän et tytärtäni näe’’, Liz sanoi, veti aseensa esiin ja ampui kohti Klausia.
    Klaus ei ollut vielä ihan oma vahva itsensä, joten hän ei ehtinyt reagoida laukaukseen. Luoti meni Klausin selästä, ohi tämän sydämen, mutta ei läpi, vaan jäi Klausin sisään. Maahan kaatuneena Klaus yritti kaivaa luodin rinnastaan, mutta Liz oli kiertänyt hänen eteensä ja seisoi nyt ase osoittaen Klausin sydämeen.
     Aseessa oli puuluoteja. Vampyyrille vaarallisempia, ja satuttavampia, Klaus mietti mielessään.
     Liz veti esiin puuvaarnan. Tässä vaiheessa Klaus jo tajusi vaaran. Hän ei ollut vielä täysissä vahvuuksissaan ja tiesi sen. Puuluoti yhä rinnassaan ja puuvaarna kohta uppoamassa hänen sydämeensä, Klaus mietti nopeasti. Klaus otti kiinni Lizin jalasta, kaatoi tämän, jonka jälkeen hän vampyyrin nopeudella nousi ylös, upotti hampaansa Lizin kaulaan ja veren nauttimisen jälkeen hän kaivoi luodin rinnastaan.
      Klaus käveli Carolinen huoneelle, mutta Caroline ei ollut siellä. Käytyään talon läpi Klaus lähti. Jos hän ei ole täällä, hän on joko Elenan luona tai Salvatoren talolla, Klaus ajatteli ja suuntasi Elenan kotia kohti.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Uusi alku

Aloitan nyt blogin pitämisen täällä bloggerin puolella. Olen vasta aloittelija ja bloginikin on ihan aluillaan, koska harjoittelen vielä tämän käyttöä. Eli uusi alku blogilleni, vaikka samaan tyyliin jatkan. Kirjoittelen ja laittelen kuvia aiheista kuten: Vampyyripäiväkirjat, nukkekoti, käsityöt, musiikki, leipomukset, vaatteet/asusteet/kengät, vapaa-aika, ... Ja vähän kaikesta, mutta pääasiassa käsitöistä.

Siirrän joitain vanhoja juttuja edellisestä blogistani tänne kuten Vampyyripäiväkirjat-ficit. Ilmoitan kyllä aina onko postaus siirretty vanhasta, jos ei mitään lue, se on uusi.

Kaikki vanhat sekä uudet lukijat ovat tervetulleita. Liitythän lukijaksi mikäli pidät blogistani.

Translation:
Now I keep blog here in blogger. I write about different things. All of my old readers and new readers are welcome to come here.