sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Stationery

Kyniä ja tarra-arkkeja.





















Tarrojen päälle töpöttelin pari kerrosta lakkaa paksummin.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lahja

Tein tädilleni syntymäpäivälahjaksi lyhtyyn pienen rentoutumispaikan.
Lyhty oli jo itsessään niin hyvännäköinen etten raaskinut sitä maalata tai muutenkaan paljoa muuttaa.

























Ulkopuolelle tein kukkaköynnökset valmiskukista ja silkkipaperista.







































Sohvasta olen ehkä ylpein! Se sai tilan näyttämään juuri siltä miltä pitikin. Se on tehty balsasta, kartongista ja kahvitikuista. Patjaan ja tyynyihin löytyi myös väriltään yhteensopivat kangaspalat.





















Lyhdyn ovessa on muutamia kuvia tädilleni läheisistä ihmisistä. Kuvia löytyy myös muualta huoneesta.





















Kannu on tehty kuvioidusta kartongista ja tuikkukynttilöiden kupin metalliosasta. Kaikki itse tekemäni kukat olen tehnyt maalaamalla silkkipaperia haluamani väriseksi. Kynttilät ovat fimoa. Osaan kynttilöistä sekoitin myös pimeässä hohtavaa fimo-massaa.































Harmaan ämpärin tein jostain muovisesta osasta, joka sattui löytymään laatikosta. Maalasin sitä hieman ja liimasin metalliset kahvat. Viereinen ruukku on pieni koristelamppu, jota sitäkin maalasin ja lopuksi sipaisin lakkaa päälle. Molemmissa olevat kukat ovat valmiskukkia. Lattialla olevan kukkakimpun olen kuitenkin tehnyt itse.


































Vaaleanpunaiset laatikot ovat kahvi- ja tulitikuista, muki fimosta. Kahvin tein alunperin nestemäisestä fimosta, mutta paiston jälkeen halusin sitä vähän enemmän, joten sekoitin lakkaan hieman ruskeaa akryyliväriä ja täytin mukin sillä.

Taulun tein painelemalla kynttilän kuvan metalliin, joka on jostakin putkilosta. Tätini on harrastanut tällaisten taulujen tekemistä, joten pitihän minun tehdä hänen lahjaansakin sellainen. Minun tauluni ei kyllä ole lähellekään yhtä upea kuin hänen teoksensa! :D

Tyynyt neuloin ohuesta langasta ja ompelin toiselle puolelle valkoista kangasta.












































Tuoli on tehty samasta metallista kuin taulu, lisänä kahvi- ja tulitikkuja. Korkeat ruukut ovat olleet lääkepulloja, jotka joiltain miniatyyrimarkkinoilta olen tyhjinä ostanut.

Tuolilla on myös pieni kuva tädistäni ja kynttilä.





















Lahjaan yritin sisällyttää mahdollisimman paljon tätini elämään liittyviä yksityiskohtia. Olin hieman epäileväinen oliko teema tätini mieleen, koska tein sen sellaiseksi, mistä itse pidin. Tätini piti lahjasta paljon, joten nappiin meni. :D

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Play with me

Viime kesänä aloittamani projekti valmistui jo viime syksynä, mutta vasta nyt pääsen näyttämään sen täällä. Olin jo aiemmin keväällä tehnyt postauksen tästä, mutta blogger muutti tekstien fonttikokoja ihan ihmeellisesti eikä antanut minun muuttaa niitä... Siinä meni sitten into enkä jaksanut alottaa kaikkea alusta. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kyhätä kasaan pikaisen esittelyn.

I finished the project I started last summer in last fall but I'm only now showing it here. I did make a blog post about this earlier this spring but blogger changed the fonts however it wanted and didn't let me do anything about it... So I lost the motivation to write a new blog post until now. Excuse the poor quality of the photos, they're taken with my phone.






















Teoksen nimi on siis tämän postauksen otsikko Play with me, ja tähän kuuluisi vielä pieni kirjoittamani teksti, mutta en täällä mene sen syvemmin tähän työhön, esittelen vain roomboxin.

This work actually includes a little story I wrote but I'm not going into that deeply into this work of mine called Play with me.

 
































Tiilet on tehty kananmunakennoista, maalattu, leikelty ja yksitellen liimattu seinään. Maalasin vielä lopuksi välejä ja lisäilin vihreää akryylimaalia ja värjättyä sammalta sinne tänne.

Ikkunan "lasi" on muovia ja valkoisella leimasinmusteella sutattu likaisen näköiseksi.

The bricks are made of egg carton and the window's "glass" is plastic smudged with white stamp ink. I also tried making it look like moss grows on the wall.






















Sisäseiniä hankasin hieman hiomapaperilla näyttämään siltä, että maali on kulunut.

Hiki- ja veritahroja sängyllä...

Peiton rypistelin muotoonsa liiman avulla.

I used glue to help shape the blanket.



























Sängyn runko on muovista lankaa, jonka sisälle ujutin rautalangan sekä jäätelö- ja kahvitikkuja. Päällä monta akryylimaalikerrosta ja hiomalla ja maalailemalla tehty ruosteiseksi.

The bed itself is made of plastic string with wire inside and ice cream and coffee sticks.





































Käsiraudat vaativat ehkä eniten työtä ja monta pieleen mennyttä kokeilua. Lopulta päädyin hopeisen kartongin, harmaan maalin, metalliketjun, kaksipuolisen teipin, vaatteiden hintalappujen muovisen kiinnitystsydeemin ja kuumaliiman yhdistelmään.

These handcuffs were probably the hardest to make! They needed many trials and errors... In the end I made these with silver cardboard, grey paint, chain, two-sided tape, hot glue and with those plastic things that price tags are attached to clothes with.

Nyt kun tämän esittelin ja luin ilman asiayhteyttä, näyttää tämä työ aika kauhealta. Jätän työn tarinan kuitenkin täällä jokaisen oman mielikuvituksen varaan. :D

Without context this roombox seems quite terrible to be honest. Even still, I'll leave the story behind this work for everyone's own imagination here! :D 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Nukkekotimarkkinoilla

Taas oli Lahdessa nukkismarkkinoilla kaikkea ihanaa tarjolla, mutta päädyin kuitenkin ostamaan vain nämä kolme kasvia.

Jos vielä joskus saisi sen roomboxin tehtyä niin pääsisivät nämäkin paikalleen...




















Isot Maijalta, pieni Johannan ja Sirpan pöydästä

Here's what I bought from miniature fair that was held in Lahti.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Siilejä

Innostuin kokeilemaan pienien siilien tekemistä.





















Little hedgehogs. Here's the tutorial that helped me.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

 Merry Christmas and happy New Year!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lahden miniatyyrimarkkinat 2014

Tänäkin vuonna menin Lahteen nukkekotimarkkinoille. Päätin ostaa vain tavaroita, joita tulen käyttämään tulevassa roomboxissani (kunhan saan edes aloitettua sen tekemisen). Näin myös vältin ostamasta sellaisia (ihania) juttuja, joille ei koskaan tulisi käyttöä. Sain markkinoilta myös hieman intoa pitkästä aikaa alkaa mineillä!























Ensin (aika huono) yleiskuva kaikista ostoksista. (myös tavaroiden alla olevat sininen ja ruusukuvioinen kangas ovat ostoksia)























Nämä kaksi kukkaa ostin Maijan pöydästä.























Happy Little Muffinin Mirjalta ostin nämä kukat. Nuo ruusut olivat niin kauniita, että olisi tehnyt mieli ostaa jokaista väriä, mutta päätin etten osta kuin yhden, jotta saan sen jonnekin järkevästi esille.




















Mukin ja lautasen ja muutamia työkaluja ostin Taavanaiselta.























Näiden ja alustana käyttämieni kankaiden myyjää en valitettavasti muista...
























Nämä ovat Kouvolan seudun nukkekoti leidien pöydästä. Väri ei ehkä ole ihan sitä mitä ajattelin roomboxiin, mutta oli aivan pakko ostaa. Ei näitä sinnekään voinut jättää!
























Ensin en meinannut tätä ostaa, koska en ole varma minne sen laittaisin. Lopulta kuitenkin palasin Mirkan pöytään ja hankin sen itselleni.

I went to miniature fair held in Lahti, Finland this year again. Here's what I bought from there (those blue and rose patterned fabrics are from there, too). I tried to only buy things I'm going to use in my next roombox (which I'm trying to start making this summer).